Newbietä neidille

Löysin parilla eurolla hyväkuntoisia kirppislöytöjä neidille. En malta odottaa, että pääsen pukemaan näitä pikkumurulle.. Mekko maksoi kolme euroa ja muut noin euron kappaleelta. Kengät ovat zaran ja maksoin niistä neljä euroa. Aika hyviä löytöjä, eikö?

 

Anna siipiesi kantaa

 
 Välillä sitä pysähtyy pohtimaan omaa vanhemmuuttaan ja niitä periaatteita, joilla omia lapsiaan kasvattaa.

Minä olen aina tiennyt haluavani lapsia, lapsenakin se oli minulle selvä asia. Halusin joskus viisivuotiaana päiväkirjan mukaan kaksi lasta, perheauton ja koiran. Tiedän, että tylsältä kuullostaa ja jos olisin kysynyt tulevaisuuteni suuntaa teini-ikäiseltä itseltäni, niin olisin luultavasti ennustanut toista.

Lukuisia kertoja valitsin monen mielestä asiat väärin perustein, en luottanut järkeen vaan toimin sydämellä. Äitini kehotti luottamaan omiin vaistoihin ja isäni kannusti toimimaan järjen kautta.

Muutin pois kotoa toiseen kaupunkiin lukioon ollessani kuusitoista. Sen jälkeen palasin vielä kerran takaisin lähtöpisteeseen, kunnes lopulta ymmärsin paikkani olevan ihan muualla. Monta kaupunkia ja parisenkymmentä kämppäkaveria ehti vaihtua, kunnes yhdeksäntoistavuotiaana eksyin (olin jo viittä vaille muuttamassa Tampereelle teatteriopintojen perässä) Helsingin kallioon, ummikkona ja hieman nuorena hölmönä. Kämppäkaveriksi valikoitui sattuman kautta ihminen, joka nyt kymmennen vuotta myöhemmin on elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja eskoiseni kummitäti. Niin siinä voi käydä, kun ottaa riskin. Joskus vanhempienkin on vain uskottava siihen, että lapsen siivet kantavat ja hän osaa lopulta värittää itse oman tarinansa. Joskus käy hyvinkin.

Miten minä neuvon omaa lastani, kun sen aika koittaa? Luotanko silloin siihen, että kyllä maailmalla pärjää? Olenko saanut taottua heille kaikki ne tärkeät opit, joilla on oikeasti merkitystä? 

Kunnioita muita, arvosta jokaisen ihmisen tapaa olla, muista käytöstavat ja usko siihen, että osaat ja olet hyvä omana itsenäsi.
Nyt kun katson tuota helmikuussa kolmevuotta täyttävää huliviliä, tiedän hänen pärjäävän. Tiedän myös, että vaikka tuo kuusiviikoinen pikkumuru on vielä hyvin pieni, koittaa vielä aika kun äidin syli vaihtuu ensiaskeliin ja siitäkin minä vielä iloitsen. Maailma on avoinna ja unelmilla ei ole rajaa. 

Äidin syliin saa aina tulla.

              Silmäsi suostutan näkemään
              huuliltasi haen sydämen salat julki.
              Sivelen sormiisi ihmisen kaipuun
              sylisi pienen hyväksi tulla.
              Jalkasi joudutan astumaan
              oman tiesi askelmia.
              Kun olemme valmiit, sinä ymmärrät
              aukaiset oven ja kuljet maailmaan.
                     -Eija Partanen-


 
             

 

Kuinka olen palautunut raskaudesta?

Tässä kuvassa raskausvatsa ihan loppumetreiltä kuvattuna. Olihan tuo aikamoinen! Jännitin sektiota ja pohdin siitä palautumistakin hieman. Painoa kertyi 17-18kg (Esikoisesta 13-14kg), joista  jo kahdessa viikossa lähti pois -10kg. Turvotusta oli ja olo loppuajalla aika tukala. 

Liikunnallisena ihmisenä harmistelin, kun en jaksanut lenkkeillä loppuraskaudessa liitoskipujen vuoksi. Odotin todella paljon jo palautumista ja sitä, että saan tehdä pitkiä vaunulenkkejä vauvan kanssa. Seuraavassa kuva tältä aamulta, eli vähän vajaa 6 viikkoa sektiosta.

Paino jumittui tuon lähteneen kymmenen kilon jälkeen pariksi viikoksi, mutta nyt se on taas alkanut tippumaan ja 6-7kg vielä lähtöpainoon matkaa.

Minulle on tärkeää saavuttaa tuo oma lähtöpaino, kuten esikoisenkin kohdalla. Pojan syntymästä 3kk meni tuon lähtöpainon saamiseen ja saavutin sen syömällä normaalia terveellistä ruokaa (välillä herkuttelin toki..) ja liikkumalla neljästi viikossa. Alla on pikaisesti löytämäni kuva viime itsenäisyyspäivältä. Tuo mekko (ei mene vetoketju vielä kiinni) voisi olla sopiva kannustin? :)

Tänään olen muuten kahden lasten kanssa kotona. Tyttö nukkuu ja poika katsoo lastenohjelmaa. Iltapäivällä (kun mies palaa töistä) lähden pojan kanssa kahden kirjastoon, ehkä lainaamme pari joulukirjaa vaikka aikaa vielä onkin joulujuttuihin. Minusta itsestänikin oli ihanaa aloittaa joulun fiilistely lapsena hyvissä ajoin.

Testissä on lahjaksi saamani minttukahvi, toimii! ;)

Iloista viikkoa!

Tärkeä vieras ja kuvia

Täällä on vietetty blogihiljaisuutta oikein urakalla, pahoittelut siitä! En ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoitella, sillä on ollut paljon menoja ja iltaisin väsyttänyt ihan liikaa. 

Olemme saaneet nauttia (kiitos vain avusta vielä!) äitini vierailusta ja viikko on vilahtanutkin silmissä vähän turhankin  nopeasti.. Onko huomenna taas maanantai, mitä ihmettä!

Kuvissa vilahtelee viikon kuvia, kuten eilisen illan ruokaa ja tunnelmaa. Jätin kuitenkin pois kuvan tilanteesta, jossa hysyyttelen toisesa kädessä vatsavaivoja itkevää vauvaa ja toisella kädellä yritän estää haarukkaa tipahtamasta. Hei, tämä on niin tätä tiedättehän? ;)
 

Kävimme saattamassa mummon junalle ja taisi siinä pari kyyneltä vierähtää vilkuttaessa. Kyllä ne äidit vaan on korvaamattomia, eikö?

No, kohta onneksi taas nähdään.. :)

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Rehellisesti sanottuna ja kiertelemättä meillä meidän arki pyörii tällä hetkellä ihan hyvin. Pientä haastetta tosin tähän uuteen arkeen toi vauvan kuudeksi viikoksi saama lonkkalasta, (toinen lonkka aavistuksen pois paikalta, kuten perätilavauvoilla usein on.) sektiohaavan tulehtuminen,  sekä esikoisen uhma yhdisytettynä pieneen mustasukkaisuuteen. Kaikesta huolimatta meillä menee hyvin. En koe vauvan vatsavaivojenkaan yltävän niihin, joita esikoisen kanssa koimme. Kaikki on siis hyvin, vaikka pyykkivuori kasaantuu vähän väliä ja syömään ei aina ehdi. Arki on oikeastaan aika täydellistä näin, vaikka toinen lapsista huutaa naama punaisena kiukusta ja toinen muuten vain huutamisen ilosta. Näin on oikeasti juuri hyvä, en enempää toivo.

Ja kaikellahan on aikansa, eikö?

On hetkiä, kun eskoinen haluaa nukkua äidin kainalossa ja niitä niitä päiviä jolloin äiti on tyhmä.
On tilanteita, kun ollaan hyvä tiimi ja päiviä, kun kaikki on vain "ei" ja "eiei" ja sitten taas rakastetaan vähän enemmän, kuin eilen.