keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Olen ollut väsynyt



 Ensimmäisen lapsen kohdalla se iski salamana heti synnytys-sairaalassa, koliikki. Koliikki, koliikki, koliikki soi päässäni ensimmäiset kolme kuukautta. Itku alkoi vauvan herättyä ja loppui vasta usean tunnin hytkyttämisen ja kantamisen jälkeen. Sain kuulla vähän väliä siitä, kuinka vauvat itkevät ja se on normaalia. Meillä itkettiin kolme kuukautta lähes tauotta, väsymys painoi ja täydellisen äidin syndrooma sai jokaisella neuvolakäynnillä todistamaan pärjäämistä omin avuin. Kolme kuukautta kuljimme sumussa, joka päivä ja joka hetki päämäärä oli saada vauva edes hetkeksi nukahtamaan. Nukkuminen onnistui vain liikkuvissa vaunuissa, joten lenkkeiltyä tuli aika paljon ja välillä öisinkin. En vieläkään käsitä, kuinka ihmeessä me selvisimme siitä ajasta. Vasta nyt ymmärrän, kuinka loppu olin. Uskon, että sitä ei voi täysin käsittää kukaan muu kuin vastaavan kokenut.

Tämän toisen kohdalla olemme saaneet myös kanniskella vauvaa paljon, mutta jo kerran saman kokeneena olemme pärjänneet paljon paremmin. Vauva nukkuu yöt ja osaamme homman vanhasta muistista.

 Täytyy silti sanoa, että nämä vatsavaivat ovat koetelleet parisuhdetta ja hermoja. Lisäksi on ollut henkisesti haastavaa kestää itkua, johon ei ole auttanut välillä yhtään mikään.

Tärkeintä ja hienointa on kuitenkin todeta, että näköjään me selvitään mistä vaan ja lujaa tekoa ollaan. Ehkä tarkoituksena olikin saada varmuus siitä, että me ollaan yhdessä paras tiimi.



lauantai 21. marraskuuta 2015

Nimijuhlan kuvia ja nimen paljastus



Tyttäremme sai nimekseen... 

                                    OLIVIA AAVA ISABEL

tiistai 17. marraskuuta 2015

Vanhan pitsihuvilan ikkuna

  
Tämän vanhan pitsihuvilan ikkunan sain lahjaksi eilen. Olin pitkään toivonut seinällemme tämänkaltaista vanhaa ikkunaa. Mies ei ihan ymmärrä tätä sisustusjuttua, mutta minusta tuo on aivan ihana. Jouluksi siihen voi ripustaa tunnelmallisen valon. Mitäs pidätte, vai pidättekö yhtään? :)


perjantai 13. marraskuuta 2015

Se tärkein mekko ja nimijuhlien suunnittelua


..Ja tässä kokonaisuudessaan neidin nimijuhla-asua.. <3


Pojan juhla-asuun kuuluu kauluspaita, rusetti ja harmaat housut..


  Juhlien värit ovat murrettu vaaleanpunainen ja minttu. Lisäilen kuvia sitä mukaan, kun suunnitelmat selkiytyvät lopullisesti.


Näitä pitsinauhoja ja silkkinauhoja ostin tuunaillakseni hieman mehupulloja ja kynttiläkippoja.. Näyttääkö aivan hölmöltä?

Mukavaa viikonloppua! 

lauantai 7. marraskuuta 2015

Ne ensimmäiset helmet


Vauva sai vaariltaan elämänsä ensimmäisen helmikaulakorun. Pienen tytön ihka ensimmäiset helmet. <3

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Vilaus tähän päivään (kuvia)

Poika lähti sunnuntaina mummon kanssa maalle ja tulee vasta viikonloppuna.Vähän alkaa jo olla ikävä, vaikka ääntä täällä pitää senkin edestä tuo pieni vatsavaivainen tyttäreni. Reppana, ehkä pian jo helpottaa. Tuolla hän nukkuu uniaan neljättä tuntia. Vähän on tainnut väsyttää elämän meno. :)

Tässä hieman päivää tähän asti..


Aamulla katselin uutisia ja join kupin minttukahvia. Lisäksi aamu piti sisällään vähän pyykinpesua ja imurointia. Imurointi on muuten aika taianomainen keino saada meidän vauva nukahtamaan!


Testiin pääsi uusi meikkivoide, jonka olisi tarkoitus kosteuttaa syyskuivaa ihoa.. Clinique on tällä hetkellä ainoa hyväksi havaittu merkki, joka ei ärsytä atooppista ihoani.



Jossain välissä suunnattiin bussipysäkille ja Ikeaan. Kävin ostamassa pari kasvia kotiin.


Illaksi ostin vähän herkkuja, tänään on lenkkivapaa päivä. ;)



Sytytän pian ulkolyhtyyn kynttilän palamaan ja pari olohuoneen pöydälle. Odotan kasilta alkavaa Maria Veitolan ohjelmaa, sitä ennen on vielä siivottava eteisen kaappi ja pestävä pari koneellista pyykkiä. Perus arkea. ;)