maanantai 30. kesäkuuta 2014

Löytöjä ja vähän muuta


Newbien mallistoa meillä oli paljon pojan ollessa vauva. Pidän tyylikkyydestä myös lapsen vaatteissa. Onneksi kokoja löytyy vielä meidän pojalle. 

Popin sukat ovat ehdottomasti kestävintä laatua tällä hetkellä. Suosittelen kokeilemaan, sillä kestävät kulutusta ja pesua mielestäni loistavasti.

Näitä katselin jo ennen alennuksia. Kannatti odottaa.



Meillä ei ole vielä ollut pojalla Reiman kenkiä, joten pääsevätkin testaukseen. Olisin halunnut tennaritkin keltaisena, mutta kokoja ei ollut enää jäljellä. Siniset ovat minusta silti aika kivat. 

Reiman keltaista takkia ihastelin niiden tullessa myyntiin, mutta nyt olivatkin koot loppuneet ja siniselle en oikein lämmennyt. Ajatuksena oli löytää reilumpi takki syksylle.
Haluan laadukkaat ulkovaatteet, jotka kestävät käyttöä. 

Tällä hetkellä meillä on aivan liikaa hienostelutakkeja ja harkitsen jo osan myymistä, sillä hamstraan niitä aina vain lisää. ;)

 

Vaatetukseen suhtaudun aika rennolla otteella. Minulle on tärkeää kuitenkin, että vaatteet ovat ehjiä, puhtaita ja mukavia päällä. Ostan vaatteita sillä ajatuksella, että niiden tulee tuntua ja näyttää kivalta. Alennuksista saattaa tarttua kalliimpaakin merkkiä, mikäli siihen oikeasti tykästyn ja koen ostoksen järkeväksi. Uuden lisäksi koen järkeväksi pistäytyä välillä myös kirppiksillä. En osta pojalle sadan euron T-paitaa, mutta haalariin voin sen summan laittaa jos on hyvä materiaali ja kestää kulutusta.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Merenkurkun saaristo






Olemme viettäneet vaarin luona saaristossa todella mukavan viikon. Olimme vähän kantoapuna perheen kahvilalla ja puuhailimme kaikenlaista. Perheemme järjesti tosiaan lavatanssit, jossa riitti hommaa kaikilla.

Poika pääsi myös vaarin traktorin kyytiin, sekä ruokkimaan kanoja naapuriin. Täällä on meri-ilma tehnyt tehtävänsä ja uni tullut joka ilta erittäin helposti. 

Huomenna palaamme reissusta junalla takaisin kotiin. 
























 















keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Keskiviikon tunnelmissa

   








 

Muumi=mummo :D

Tänään poika heräsi kuudelta(yleensä hän nukkuu ainakin seitsemään!) ja pakkohan siinä oli lopulta itsekin nousta. Annoimme kuitenkin miehen nukkua pidempään, sillä hän oli (yllätys, yllätys..) seuraillut yöllä jalkapalloa myöhään ja vaikutti aika väsyneeltä. 

Aamiaisen jälkeen suuntasin pienimmän kanssa kaupungille takkiostoksille. Kiertelin myös sisustusliikkeitä ja löysin yhden aivan ihastuttavan, josta mukaan tarttuikin jotain pientä kesän juhliin. Kävimme myös kahvilassa ja ulkoilimme hieman. 

Nyt poika nukkuu päiväunia ja keitin meille kahvia pieneen väsymykseen. Tarkoituksena on vielä tänään lähteä Raippaluodon sillan yli mökkeilemään.