lauantai 29. marraskuuta 2014

Tältä näytti meidän päivä



Olen ehkä vähän TODELLA myöhässä joulukalenterini kanssa ja täällä se ilta sitten meneekin väsätessä jotain kokoon..


Mies lähti Lontooseen perjantaina ja ollaan oltu kahden. Paikallemme ei tuttuun tapaan olla jääty, vaan vauhtia on riiittänyt. Aika hirveältä kyllä näytti Etelä-Suomen lumitilanne, pari hassua pientä hiutaletta satoi lenkin aikana ja sulivat samantien pois maahan osuessaan. En ehkä kestä mustaa joulua, kestääkö joku muu? 

 
..Vähän karumpi alkavan joulukuun maisema lenkkireitin varrella.


 
..Lähdettiin kauppakeskus kaaren joulunavajaisiin, vissiin oli väsyttävä matka. Radiosta soi joululaulut.




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kuulumisia



Olen ollut pojan kanssa päiväkodin jälkeen pitkälti yksin, sillä miehellä menossa iltavuoro. Aamuisin meillä on koko perhe koolla onneksi ja aamut ovat muutenkin sujuneet aina aika rauhallisesti. 

Poika on heräillyt pari viikkoa normaalia myöhempään ja yleensä kelloa tulee itsekin torkutettua pariin kertaan.. Meidän rytmi on sama iltaisin, kasin maissa nukkumaan ja puoli seitsemän maissa yleensä herätään aamulla. On niin ihanaa, kun Aleksis nukkuu hyvin yöt heräämättä. Nukkumaan mennään iltasadun (tällä hetkellä joulupukkikirja Mauri Kunnakselta on ollut aivan menestys) jälkeen helposti, toisinaan uni tulee jo ennen lauluakin.


Minulla on kunnianhimoisia suunnitelmia opparin suhteen, yritän saada sen lähes valmiiksi helmikuuhun mennessä ja näin siis aiottua aiemmin. Olen kärsinyt ajoittaisesta motivaatiopulasta, mutta kummasti saanut aina jotenkin tsempattua hädän hetkellä. Huomenna taas samalla kaavalla opparin tekoon.. Opiskelen tällä hetkellä toista ammattitutkintoa.



 Uhma näkyy yleensä väsyneenä päiväkodin jälkeen, mutta suhtautuminen siihen on minusta meillä molemmilla hyvä. Sehän kuuluu kehitykseen ja on luonnollinen osa kasvamista. Meillä helpottaa tosi paljon se, että lapsi ymmärtää puhetta ja osaa ilmaista itseään jo aika hyvin. Eihän tuo uhma yllätyksenä tullut kuitenkaan.


Nyt illalla pojan mentyä nukkumaan olisi tarkoitus aloittaa joulukorttien teko, viime vuonna korteissa oli poika ja nyt teen ne sitten vähän toisella tavalla. :)

Annu



tiistai 25. marraskuuta 2014

Parivuotiaalle jouluksi..?

BRIO Taaperon ratasettiBRIO Hella, musta

Tänä vuonna toivomuksena olisi saada pukinkonttiin vähemmän "krääsää" ja enemmän kehittäviä juttuja, kuten kirjoja ja palapelejä. Itse toivon myös lähipiiriltä vähemmän lahjoja ja enemmän jouluiloa. Ei ne lahjat kuitenkaan sitä yhdessäoloa voita, eihän? Tässä nyt kuitenkin apua kaipaaville ja myös muille ideoita parivuotiaan lahjoista..

Annu


Sne Design, Tyynynpäällinen, 40 x 60 cm, House, YellowMuumi, Muki

 2-osainen pyjama 86-152    Aamutakki - 100% Polyesteria

Palapeli leikkien.fi, junarata ja hella brio.fi, lautassetti finnishdesignshop.fi, tyynynpäällinen, muumikupit lekmer.fi, yöpuku polarn o pyret.fi ja kylpytaklki lindexiltä

maanantai 24. marraskuuta 2014

Varovasti nyt tää hetki on hauras








Huomaatko kun tulee pimeää
katuvalot ylle syttyvät
tiellä rekat ohi kiitävät
on kiekko täynnä elämää

Kaukana kerrostaloissa
ihmiset pienissä lokeroissaan
puuhailevat juttujaan
kato äiti mä en pidä kii


Hei varovasti nyt, tää hetki on hauras
yksikin tuulenpuuska ja menetät sen
Varovasti nyt, tää hetki on hauras
varovasti nyt tai sä menetät sen

Ihmiset kaupan jonoissa
ihmiset liikennevaloissa
moottoritiellä kohti kotiaan
kaikilla kohdaltansa sama määränpää


No, mä seison sillan kaiteella
katselen alas noita autoja
mä tulen toisiin ajatuksiin
on kädessäni kaikki mitä tarvitsen


Hei varovasti nyt, tää hetki on hauras
yksikin väärä sana voi tuhota sen
Varovasti nyt, tää hetki on hauras
varovasti nyt tai sä tuhoat sen,
varovasti nyt tai sä tuhoat sen..


-Egotrippi, varovasti nyt-


Viime aikoina uutiset eivät ole olleet parhaimmasta päästä. Elämä on lyhyt, joten pidetään huolta toisista ja autetaan tarvitsevia. <3