Anna siipiesi kantaa

 
 Välillä sitä pysähtyy pohtimaan omaa vanhemmuuttaan ja niitä periaatteita, joilla omia lapsiaan kasvattaa.

Minä olen aina tiennyt haluavani lapsia, lapsenakin se oli minulle selvä asia. Halusin joskus viisivuotiaana päiväkirjan mukaan kaksi lasta, perheauton ja koiran. Tiedän, että tylsältä kuullostaa ja jos olisin kysynyt tulevaisuuteni suuntaa teini-ikäiseltä itseltäni, niin olisin luultavasti ennustanut toista.

Lukuisia kertoja valitsin monen mielestä asiat väärin perustein, en luottanut järkeen vaan toimin sydämellä. Äitini kehotti luottamaan omiin vaistoihin ja isäni kannusti toimimaan järjen kautta.

Muutin pois kotoa toiseen kaupunkiin lukioon ollessani kuusitoista. Sen jälkeen palasin vielä kerran takaisin lähtöpisteeseen, kunnes lopulta ymmärsin paikkani olevan ihan muualla. Monta kaupunkia ja parisenkymmentä kämppäkaveria ehti vaihtua, kunnes yhdeksäntoistavuotiaana eksyin (olin jo viittä vaille muuttamassa Tampereelle teatteriopintojen perässä) Helsingin kallioon, ummikkona ja hieman nuorena hölmönä. Kämppäkaveriksi valikoitui sattuman kautta ihminen, joka nyt kymmennen vuotta myöhemmin on elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja eskoiseni kummitäti. Niin siinä voi käydä, kun ottaa riskin. Joskus vanhempienkin on vain uskottava siihen, että lapsen siivet kantavat ja hän osaa lopulta värittää itse oman tarinansa. Joskus käy hyvinkin.

Miten minä neuvon omaa lastani, kun sen aika koittaa? Luotanko silloin siihen, että kyllä maailmalla pärjää? Olenko saanut taottua heille kaikki ne tärkeät opit, joilla on oikeasti merkitystä? 

Kunnioita muita, arvosta jokaisen ihmisen tapaa olla, muista käytöstavat ja usko siihen, että osaat ja olet hyvä omana itsenäsi.
Nyt kun katson tuota helmikuussa kolmevuotta täyttävää huliviliä, tiedän hänen pärjäävän. Tiedän myös, että vaikka tuo kuusiviikoinen pikkumuru on vielä hyvin pieni, koittaa vielä aika kun äidin syli vaihtuu ensiaskeliin ja siitäkin minä vielä iloitsen. Maailma on avoinna ja unelmilla ei ole rajaa. 

Äidin syliin saa aina tulla.

              Silmäsi suostutan näkemään
              huuliltasi haen sydämen salat julki.
              Sivelen sormiisi ihmisen kaipuun
              sylisi pienen hyväksi tulla.
              Jalkasi joudutan astumaan
              oman tiesi askelmia.
              Kun olemme valmiit, sinä ymmärrät
              aukaiset oven ja kuljet maailmaan.
                     -Eija Partanen-