Iso juttu

Meidän arjessamme on tapahtunut lähiaikoina kasvupyrähdys jos toinenkin, mutta isoin juttu on ollut pojan aikaistettu siirtyminen isojen puolelle päiväkodissa. En osannut kuvitella edes, kuinka haikealta tuntuu tyhjentää vanha lokero pienten puolelta ja nähdä innostunut jännitys lapsen kasvoilla päiväkotiaamuna. 

Juurihan minä ostin pojalle tuon punaisen haalarin, jolla hän ensimmäisenä päivänä asteli päiväkotiin päälle puolitoistavuotiaana. Aika on ihanaa, kun se kuluu ja näkee lasten kehittyvän. Aina on silti myös mukana se pieni luopumisen tuska ja tieto siitä, että lapsuuskin loppuu joskus.

Alilämpöä

Eilen huomasin oloni vähän normaalia väsyneemmäksi ja illalla alkoi jo päähänkin koskea ikävästi.
Yöllä olin aivan varma, että nyt se kuume on noussut. Olo oli aika surkea ja voimaton, mutta kuumemittari näyttikin 35,4C.. Mistähän se johtuu, että viimeisen vuoden aikana minulla on ollut vain alilämpöä vastaavissa tilanteissa? Outoa..

Tämä päivä vietetään sisällä lasten kanssa, ulkona on satanut ja jyristänyt ukkonen. Nyt teen tilaa sohvalle ja lepään kurjan olon pois.

Olenko löytänyt oman tyylini?

Jos kelaan elämääni taaksepäin ja mietin tyylini kehittymistä, niin on se kyllä aikamoisen muutoksen vuosien myötä kokenut! 

Kun päästiin pois lapsuuden neonvärisistä trumpettihousuista (hyi, hyi ja hyi kamala!) siihen teini-ikääni, pukeuduin ihan oikeasti niittivyöhön ja kajaleihin ja Maija Vilkkumaa soi kajareista. Viisitoistavuotiaana hain omaa tyyliäni toden teolla ja taistelin kaikkea "tätimäisyyttä" vastaan tummilla hiuksilla ja teiniasenteella. Onneksi nuo ajat (olen hyvin onnellinen todetessani tämän) ovat takanapäin! Huhhuijaa, sinä rakas ystäväni (tiedän, että luet) tätä lukiessasi voit ehkä todeta saman? <3

 Sitten tuli muutto Jyväskylään, muutto Helsinkiin ja se vaihe kun piti näyttää juuri samalta kuin kaikki muut.. Oli tietyn merkin laukut ja tietynlaiset ne ja nuo. Onneksi tämän vaiheen jälkeen löysin itseni kaiken keskeltä ja taisin vähän saada sitä oikeaa itseluottamusta. Hiustenvärikin on muuttunut lukuisia kertoja ja luonnonkiharoita on suoristettu ihan kampaajalla asti!

Erään kaverini kanssa pohdittiin, kuinka nykyajan nuorilla (mummo täällä terve) ei välttämättä ole samanlaista tarvetta olla identtinen kopio muiden kanssa. On hienoa, että persoonallisuus saa näkyä!

Olen löytänyt oman tyylini jo muutamia vuosia sitten, pidän klassisista vaatteista ja väreistä. Välillä intoudun kokeilemaan jotain erilaista, mutta oman tyylini rajoissa senkin. On ihanaa, ettei tarvitse miettiä vaatekaupoissa turhautumiseen asti, nykyään näen hyvin äkkiä pidänkö jostain vai en.
On oikeasti aika siistiä olla tässä ja nyt, kaikki hapuilu oman tyylin suhteen on takanapäin. Minä pidän omasta tyylistä näin, pidän ihan todella siitä tuntesta, kun viihdyn omissa nahoissani ja eikö sen juuri niin pidä ollakkin?

Viikonlopun fiiliksiä

Täällä on vietetty todella kuuma päivä lämpötilojen suhteen ja en pistäisi yhtään pahitteeksi pientä vesisadetta huomiselle. Meillä kävi kavereita kylässä ja nyt on olo päivän jälkeen muutenkin aika naatti. Kohta siirryn sohvalle katsomaan sarjaa netflixiltä ja virittäydyn viikonlopun tunnelmaan. Aamulla säntään salille ja iltapäivästä tulee taas kyläilijöitä.. :)

Mukavaa viikonlloppua!

Vähän liikaa arkea

Minusta on äitiyden (okei, olin sitä vähän jo aiemminkin) myötä kuoriutunut aikamoinen kasvatuspoliisi ja järjestyksen mestari. Joka ikinen ilta pakkaan hoitolaukun, hoitopäiviä varten päiväkotirepun, pojan vaatteet, tytön vaatteet, omat vaatteet, oman laukun. Näiden lisäksi siistin vielä kodin siihen kuntoon, etten törmää heti aamusta vaatekasoihin tai leluihin.
 

Päivän aikana siivoan, pesen pyykkiä, hoidan tiskejä ja hinkkaan lattioita. Lisäksi päiviin kuuluu ainakin sata kaunista pyyntöä ja tuhat käskyä. Illalla ruokin, pesen, luen ja nukutan. Väistämättäkin se arki on välillä vähän samanlaista ja vaikka meitä on kaksi, niin silti se joskus puuduttaa.

Puolison kolmivuorotyössä "inhoan" yövuoroja, sitä kun pitää kuiskia ja hysytellä ja toivoa toisen saavan päivisin unta. Parhaimpia ovatkin viikonloput, kun vuorotellaan pitkien aamu-unien kanssa, aina ei tarvitse herätä kuudelta lasten rytmin mukaan. Viikonloppuisin vietetään yhdessä enemmän aikaa ja arki on rennompaa. Laukkuja ei tarvitse pakata aamun kiireisten lähtöjen vuoksi, eikä vaatteita laittaa sohvanreunalle odottamaan.

 Olen huomannut, että aina minun jostain syystä pitäisi olla jotain mieltä tai puolustella omia kasvatusperiaatteitani. Välillä vaadin itseltäni liikaa, arki menee vähän turhan suorittamiskeiseksi ja tähän tiedän myös monen äidin syyllistyvän. Niinpä päätinkin, että höllään hitusen (en paljoa, mutta pikkuisen kuitenkin)otetta.

Tarvitseeko aina olla samaa mieltä tai suorittaa arkea ihan koko aikaa? Ehkä tämän arjen hulinan keskellä voisi joidenkin asioiden antaa olla niin täydellisesti ja keskittyä vaikka nauttimaan kiireettömästi kupin kahvia lasten leikkiessä..? Arjen täytyy pysyä kasassa tottakai, mutta onnistuisikohan se vähemmällä vaivalla?

Pieni kesäretki Espoossa

Meillä on näin Espoolaisina tapana tehdä joka kesä retki Glimsin talomuseolle, joka taas avattiin kesäisissä tunnelmissa. Talomuseo sijaitsee ihan kävelymatkan päässä Espoon ikealta (Jorvin sairaala vieressä)ja meiltä kotoa matka taittuu alle kymmenessä minuutissa bussilla. Helsingistä pääsee lähelle ainakin bussilla numero 270.

Talomuseo järjestää kesäisin kaikenlaista virikettä ja siellä sijaitsee myös ihana pieni kahvila. Näin kesäisin tuolla majailee kanoja, kukko ja ainakin lampaita. Ehdittiin sopivasti ruoka-aikaa todistamaan ja samalla nähtiin karitsojakin ihan lähietäisyydeltä.

Samalla reissulla poikettiin syömään ikeaan lihapullat ja ostettiin pieniä hankintoja kotiin. Lämpöä riitti koko päivän.