Ruoka ja kasvatus

 Olen aina pitänyt vihanneksista ja syönyt muutenkin monipuolisesti kaikkea. Lapsuudesta ainoana epämiellyttävänä ruokana muistan olleen hillosipulit, joita tosin nykyään syön harva se päivä. Muistan myös, että veljeni saattoi lapsuuden jouluina pyytää lautaselleen ainoastaan perunaa ja kastikketta, minua se aina ihmetytti. Onneksi lapsetkin kasvavat ja ne "inhokkiruoat" alkavatkin näyttämään aikuisena jo hyviltä vaihtoehdoilta.

 Meillä lapsena syötiin terveellistä kotiruokaa, herkuteltiin karkkipäivinä ja juhlissa. Omassa lapsuudessani saatoin saada herkkuja välillä muulloinkin, jos osasin oikein kinuta tai pyytää. Hampaiden pesusta pidettiin aina kiinni ja päiväkodissani jokaisella lapsella oli oma hammasharja, nykyäänhän ruoan jälkeen annetaan aina xylipastillit.

Ajat muuttuvat ja nykyvanhemmat ovatkin hyvin tiedostavia terveyden ja elintapojen suhteen. Olen itsekin joutunut omien lasten kohdalla vääntämään rautalangasta sokerin antamiseen liittyviä asioita. Jos oma lapseni haluaa mielummin marjoja, tai hedelmiä, niin miksi sitä sokeria pitäisi tuputtaa joka väliin? Ei se sokeri ole terveellistä, mutta en koe syytä täysin sitä kieltääkään. Päiväkodissa saavat meidän lapset syödä jälkiruokansa.

Meillä ei kuitenkaan ole karkkipäivää, eikä herkuttelu kuulu meillä päivittäiseen elämään. Lapsi saa tottakai syödä herkkuja, mutta ne kuuluvat meillä lähinnä juhliin ja niitäkin syödään aina kohtuudella. Miksi kolmevuotiian edes pitäisi syödä karkkia viikottain? Olen iloinen, että hän valitsee usein mielummin hedelmän, kuin karkkiaskin kysyttäessä. Jugurteissakin on kasapäin sokeria, joten valitsen mielummin luonnonjugurttia ja pyrin välttämään piilosokeria muutenkin ruokaostoksia tehdessä. Välillä kiireessä syödään makaroonia, mutta täysjyväisenä ja sitäkin harvoin.

Meillä pähkinät, marjat ja hedelmät kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon. Eilen poika halusi lisää parsaa, sitä inhokkiruokaa joka ei ole maistunut tähän asti. Meillä sääntöihin kuuluu maistaminen, ruoasta ei tarvitse pitää mutta maistaa täytyy silti.

Ruoan jälkeen kiitetään, muuten ei pöydästä nousta.