Meidän ihana pikkuinen neiti on ihan näinä päivinä jo kolme kuukautta vanha!
Havahduin tänään ajan juoksuun katsellessani käsiään ja jalkojaan huitovaa pientä tyttöä. Niinpä, hän todella on kiinnostunut kaikesta värikkäästä ja heiluvasta. Katse seuraa tarkasti yllä pyöriviä ötököitä mobiilissa. Ei enään niin pieni, vaikka pieni onkin. Ja voi kuinka äärettömän rakas.
Kirkkaat silmät ja hymykuopat kuten äidillään.
Rauhallinen, tarkkaavainen ja hymyilevä. Meidän oma Olivia.
Eilen käytiin Helsingissä, ihania jouluvaloja ja Stockan joulukerros oli taas ihana! Voi mitä herkkuja ja koristeita sieltä löytyikään..
Kävimme myös syömässä ja kahvilla miehen ja pienimmän kanssa.
Meille kuuluu aika kiireistä tällä hetkellä. Odotan jo aika paljon jouluun hiljentymistä ja pojan lomaa. Jouluna lähdetään Pohjanmaalle mummolaan ja luntakin olisi toiveissa saada!
Tänään on joulukuvaukset korttien osalta saatu päätökseen ja tässä viimeisessä kuvassa kuvaustauon ohjelmaa. Poika odottaa jo aika kovasti, että siskosta olisi vähän seuraa auttoleikkeihin. ;)
Aamulla otettiin rokotukset neuvolassa isommalle lapselle ja sen saikin kivuttomasti nenäsumutteen muodossa, onneksi.
Meillä luetaan joka päivä ainakin kahdesti tätä isän vanhaa kirjaa, mikään muu ei tällä hetkellä kelpaa.
Onko täällä muita Mauri Kunnaksen kirjojen faneja? :)
Ensimmäisen lapsen kohdalla se iski salamana heti synnytys-sairaalassa, koliikki. Koliikki, koliikki, koliikki soi päässäni ensimmäiset kolme kuukautta. Itku alkoi vauvan herättyä ja loppui vasta usean tunnin hytkyttämisen ja kantamisen jälkeen. Sain kuulla vähän väliä siitä, kuinka vauvat itkevät ja se on normaalia. Meillä itkettiin kolme kuukautta lähes tauotta, väsymys painoi ja täydellisen äidin syndrooma sai jokaisella neuvolakäynnillä todistamaan pärjäämistä omin avuin. Kolme kuukautta kuljimme sumussa, joka päivä ja joka hetki päämäärä oli saada vauva edes hetkeksi nukahtamaan. Nukkuminen onnistui vain liikkuvissa vaunuissa, joten lenkkeiltyä tuli aika paljon ja välillä öisinkin. En vieläkään käsitä, kuinka ihmeessä me selvisimme siitä ajasta. Vasta nyt ymmärrän, kuinka loppu olin. Uskon, että sitä ei voi täysin käsittää kukaan muu kuin vastaavan kokenut.
Tämän toisen kohdalla olemme saaneet myös kanniskella vauvaa paljon, mutta jo kerran saman kokeneena olemme pärjänneet paljon paremmin. Vauva nukkuu yöt ja osaamme homman vanhasta muistista.
Täytyy silti sanoa, että nämä vatsavaivat ovat koetelleet parisuhdetta ja hermoja. Lisäksi on ollut henkisesti haastavaa kestää itkua, johon ei ole auttanut välillä yhtään mikään.
Tärkeintä ja hienointa on kuitenkin todeta, että näköjään me selvitään mistä vaan ja lujaa tekoa ollaan. Ehkä tarkoituksena olikin saada varmuus siitä, että me ollaan yhdessä paras tiimi.
Tyttäremme sai nimekseen...
OLIVIA AAVA ISABEL
Tämän vanhan pitsihuvilan ikkunan sain lahjaksi eilen. Olin pitkään toivonut seinällemme tämänkaltaista vanhaa ikkunaa. Mies ei ihan ymmärrä tätä sisustusjuttua, mutta minusta tuo on aivan ihana. Jouluksi siihen voi ripustaa tunnelmallisen valon. Mitäs pidätte, vai pidättekö yhtään? :)
