Koliikki loppui kahden ja puolen kuukauden iässä ja sen jälkeen meillä onkin asustellut rauhallinen ja maailmaa tarkkaileva neitokainen, joka iltavellin syötyään nukahtaa omaan sänkyynsä itsekseen.
Hän viihtyy lattialla omissakin oloissaan mainiosti ja itkee silloin kun on oikeasti nälkä tai väsymys on mennyt yli.
Öisin meillä herätään kerran syömään ja nukahdetaan heti uudestaan.. Mutta saanko minä iloita siitä, että meillä on aika helppoa nyt? Vaikka kahden kanssa on omalla tavallaan rankkaa välillä, niin en minä valvo öitä ja itke päiviä.
Uskallanko sanoa ääneen, että tällä kertaa se en ole minä joka löytää avaimensa jääkaapista (tapahtunut viime kierroksella!) tai minä joka en tällä kertaa unohtanutkaan ostoksia lähikauppaan? Välillä tuntuu, että äidit vain päivittelevät sitä kuinka rankkaa kenelläkin on ja kuka on valvonut eniten. Tiedättehän? Minäkin olen valvonut tämän kolmen vuoden aikana ja paljon olenkin. Kyllä minä tiedän miltä tuntuu tummaakin tummemmat silmäpussit, itseasiassa ne tuskin ovat vieläkään kadonneet.. Mutta.. Meillä on helppo vauva juuri nyt ja minä nautin siitä. Minä todella nautin, kunnes puhkeaa ne hampaat.
Ihanaa, nauti.♥
VastaaPoistaMeillä Iida ja Hugo ovat olleet haasteellisempia ja kaikki kolme siinä välissä niin helppoja ja olen saanut nukkua. Nyt Hugo tosin heräilee vain pari kertaa ja saisin nukkua hyviäkin pätkiä, mutta mua ei väsytä illasta joten kukun pitkälle yöhön. Pitäis opetella menemään aikaisemmin maate. :)
Vauvat ja kaoset voivat olla kyllä niin erilaisia. Itsekin meinaan sina valvoa liian myöhään. 😊
PoistaLapset siis 😊
VastaaPoista