Läsnäolo missä olet?

Olen jo aika kauan ollut huolissani joidenkin ympärilläni olevien ihmisten läsnäolonpuutteesta ja jotenkin surullista, että ihmiset eivät kohtaa toisiaan samalla lämmöllä, kuin ennen. Täytyy myöntää, että lähipiirissäni on paljon ihmisiä, joiden on vaikea rentoutua ja lakata kiirehtimästä. En kuitenkaan voi olla puhtain paperein itsekään, sillä kyllä minäkin tunnistan itsessäni tiettyjä piirteitä toisinaan.

Olen aina ollut positiivinen ihminen ja pyrin siihen joka päivä, mutta kyllä silti huomaan kuvioihin tulleen enemmän negatiivisuutta. Minusta tuntuu, että myös maailmalla on kiire, kukaan ei jaksa kuunnella mitä toisella on oikeasti sanottavanaan. Haluaisin itse pitää enemmän yhteyttä ihmisiin ilman Facebookkia, tai kännyköitä. Bussissa lähes jokainen keskittyy mielummin puhelimeensa, kuin käyttäisi sen ajan ulos ikkunasta katsomiseen, rauhoittumiseen. Tähän syyllistyn kyllä itsekin, sekös surullista on ja saikin minut pohtimaan elämää syvemmin.

Lapsen saatuani en ole halunnut olla se äiti, joka ei keskity. En ehkä ole meistä se vanhempi joka jaksaa tuntitolkulla autoleikkien mukana ja hyvä niin. Minä olen se äti, joka saa oman lapsensa kikattamaan kippurassa ja halaa (rakastaa) ihan joka päivä täydestä sydämmestään. Olisinko yhtä läsnä myös muille, ehkä voisin muistaa ystävää kivalla tekemisellä yhdessä.. Aina on oltava aikaa, vaikka kiireenkin keskellä, eikö?

En kuitenkaan aio kirjoittaa tätä juttua veren maku suussa, mutta ihan jokaiselle on hyvä ehkä muistuttaa tärkeistä asioista. Olisitko sinä tulevana viikonloppuna enemmän läsnä, sulkisitko puhelimen ja kuuntelisit aidosti?

Ajattelemisen aiheista viikonloppua! <3