torstai 13. marraskuuta 2014

Ulkonäkökeskeiset nykylapset

Tässä vähän mielenkiintoista iltalukemista sitä kaipaavalle

"Yhdysvaltalaisten lasten ulkonäköpaineet ovat tuttuja Suomessakin.Jo alle kouluikäiset lapset ovat varsin tietoisia ulkonäöstään ja kokevat paineita sen vuoksi. Tytöt haluavat olla kauniita ja suosittuja. kun taas pojille tärkeää on olla siististi pukeutuva, muttei liian erottuva"

"Stailaamiseen perustuvat muotilelut ja internet- sivustot, lehtijutut muoti-ikoneiksi korotetuista lapsista ja lapsille suunnatut vaatemallistot antavat ymmärtää, että enää ei riitä, että lapsi on siisti ja terve. Lapsen on myös näytettävä hyvältä ja opittava ajattelemaan, että hänen kehonsa on tärkeä kommunikaation väline."


"Schor puolestaan kirjoittaa yhdysvaltalaisista lapsista, jotka tunnistavat jo parivuotiaina satoja brändejä. Tämä johtuu muunmuassa siitä, että kaupalliset yritykset ovat ulottaneet lonkeronsa lastenohjelmiin. Brändit eivät ainoastaan rahoita ohjelmia, vaan tekevät tuotteistaan lastenohjelmien päähenkilöitä. Näin ne kasvattavat lapsista pienestä pitäen aktiivisia kuluttajia, jotka saavat monissa perheissä yhä enemmän valtaa ostopäätöksiä tehtäessä"

Totuushan kuitenkin on, että nykyajan lapset kasvavat erilaiseen maailmaan, kuin itse aikoinaan. Tässä maailmassa on paljon miltä suojella, vaikka toisaalta paljon on hyvääkin. Omalla esimerkillä ja kasvatuksella on edelleen suuri merkitys, eikä sitä voi liikaa korostaa.

Pohtivaa iltaa kaikille!





2 kommenttia:

  1. Aika mielenkiintoiselta kuulostava kirja! Täytyykin ehkä lukaista. Nykyään tosiaan maailma on erilainen, eikä kaikki ole pahasta mitä ei omassa lapsuudessa ollut.

    VastaaPoista
  2. Tämän kirjan löysin sattumalta etsiessäni aineistoa oppariini. Olen itsekin parhaillaan lukemassa ja vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.