Olen lähes koko elämäni ollut aamuihminen, vaikka välillä on niitä vaikeitakin aamuja herätä. Meidän kiireettömiin aamuihin kuuluu arkena aamun uutiset ja hetki sohvalla yhdessä. Ensimmäisenä herättyään Aleksis etsii käsiinsä poliisiautonsa ja usein ottaakin sen mukaansa päiväkotiin asti. Joskus unohdan katsoa kiireessä kelloa ja sitten juostaan. Aamupalan syön usein bussissa, poika päiväkodissa.
Tänään aamu oli kylmä ja tuulinen, uutisissa kerrottiin jossain sataneen lunta. On hankala tietää mitä pitäisi pukea edes itselleen päälle, kun sääolot vaihtelevat niin kovasti. Tänään olisi ehkä ollut järkevintä pukea talvitakki päälle, kun palelin sisälläkin.
Syksy on nyt virallisesti alkanut ja jotta kylmyys ja värittömyys ei pääsisi ikävästi ankeuttamaan elämää tulisi omaa suhtautumistaan muuttaa sen suhteen. Kyllä, minä olen tosissani.
Minä lupaan hymyillä enemmän, kiittää toista ja olla kohtelias. Minä lupaan rakastaa vieläkin enemmän, tuoda iloa toisen arkeen. Minä en anna syksyn ankeuttaa, vaikka heräisin väärällä jalalla koko loppukuun. Tänään mennään saunomaan anoppilaan, ajattelin vähän hemmotella itseäni. Otan mukaan kasvonaamion ja illalla annan itseni vain olla ja nauttia sohvalla televisiota katsellen. Tänä syksynä käännän myös sopivasti katseeni omaan napaan ja kysyn itseltäni olenko tyytyväinen, mitä kaipaan ja mistä haaveilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.