Blogia kirjoittaa Etelä-Suomessa asuva kahden pienen lapsen äiti ja yhden miehen puoliso. Blogissa sisustetaan, haaveillaan, kasvetaan suuremmiksi ja suunnitellaan häitä kesälle 2018.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Taivaalliset kakut!
Meillä lähenee kaksivuotiaan syntymäpäivät ja olen innoissani selaillut kakkukirjoja ideoiden toivossa.. Osa on kyllä niin syötävän vastustamattomia vai mitä?

tiistai 13. tammikuuta 2015
Olohuone ennen pientä uudistusta
Meidän olohuone on vielä aika keskeneräinen, sillä tuolle harmaalle seinälle on tulossa valkoisia valokuvakehyksiä (tilasin kuvia ifolorilta) kutakuinkin kaksitoista. Vanhat tuolit ovat myös lähdössä uuden tieltä, sillä ne eivät enää ole kovin hyvässä kunnossa. Kaikki näyttäisi paremmalta kaunista laminaatti lattiaa vasten, mutta toisaalta alan jo sokaistumaan tuolle nykyiselle.. ;)
Lisäksi vastakkaiselle seinälle on tulossa peili, jonka tarkoitus olisi suurentaa tilaa entisestään. Unelmoin myös vitriinikaapista, sitten joskus kaukaisessa tulevaisuudessa..
Tässä pikaisesti valokuvattuna (ei varmasti parasta jälkeä, mutta olkoon) osa olohuoneesta. Seuraavaksi palailen pienten uudistusten myötä tämän huoneen osalta. :)
Lisäksi vastakkaiselle seinälle on tulossa peili, jonka tarkoitus olisi suurentaa tilaa entisestään. Unelmoin myös vitriinikaapista, sitten joskus kaukaisessa tulevaisuudessa..
Tässä pikaisesti valokuvattuna (ei varmasti parasta jälkeä, mutta olkoon) osa olohuoneesta. Seuraavaksi palailen pienten uudistusten myötä tämän huoneen osalta. :)
maanantai 12. tammikuuta 2015
Pietarsaaressa
| Mummin lukema iltasatu oli parasta |
Meidän perhe oli koko viikonlopun (tänään vasta tultiin kotiin) reissussa mummolassa Pohjanmaalla. Lunta oli niin paljon, että kinokset peittivät koko etupihan ja päästiinkiin kolailemaan sitten urakalla. :)
Lauantaina kyläilin ystävän luona ja sunnuntaina vietettiin kihlajaisia perheen kesken. Oli lyhyt reissu, mutta mukava kaikinpuolin. Saunottiin ja nukuttiin normaalia pidempään. Junamatka oli vähän väsyttävä, mutta selvittiin kuitenkin ihan hyvin siitäkin..
Nyt on miellyttävä olla taas kotona matkan jälkeen ja huomenna palataan jälleen arkirytmiin, tiedossa aikainen herätys.
Tarmokasta viikon jatkoa! :)
torstai 8. tammikuuta 2015
Reissuun mars!
Tänään lähden pojan kanssa junalla reissuun. Juuri äsken sain pakattua viikonlopun vaatteet ja tavarat mukaan, onneksi tuolle kohta kaksivuotiaalle ei tarvitse ottaa enää paljon ylimääräistä.. Huvittaa oikein, että pakkasin mukaan lehden, missähän välissä kuvittelin sitä oikein lukevani..? ;)
Aleksis on käynyt eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan jo kolmesti ja kello ei ole edes kahdeksaa vielä.. Hän heräsi miellyttävästi jo viideltä tänä aamuna ja ensimmäinen lause oli "Äiti mennään pendo-junalla joo!" ;)Hmm.. vähän väsyttää, taidan keittää kahvit nyt ja reissusta tarkemmin kuvien kera maanantaina. :)
Mukavaa viikonloppua!
tiistai 6. tammikuuta 2015
torstai 1. tammikuuta 2015
2015!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














